Pineapplen Leffablogi

torstaina, lokakuuta 11, 2007

Stardust - Tähtisumua(2007)

Nuoren Tristanin (Charlie Cox) rakkaus vaativaan Victoria-neitoon (Sienna Miller) saa hänet lupaamaan Kuun ja tähdet taivaalta - vaan ohi pyyhältävä tähdenlento laittaakin Tristanin kovan paikan eteeen. Muurin kylän tuolla puolen sijaitseva salainen valtakunta kutsuu ja siellä odottaakin prinsessoita, kuninkaita, ilma-piraatteja ja noitia - sekä Tähdenlento (Claire Danes).

Viimeaikoina kovasti suosioon noussut fantasia/satu-genre saa jatkoaa Matthew Vaughnin ohjaamassa Tähtisumussa. Elokuva perustuu Neil Gaimanin luomaan ja Charles Vessin kuvittamaan kirja-sarjaan. Gaiman lainailee Sormusten Herraa ja muita fantasioita ja legendoja. Välillä tuntui että sadun tuntua on yritetty lisätä hieman väkisin. Tarina tarjoilee romantiikkaa ja huumoria seikkailun ohessa sopivina paloina.Pääosaa vetää karismaattinen mutta vielä varsin tuntematon Charlie Cox. Mukaan on myös saatu Hollywoodin omaa Tähtisumua - muunmuassa Robert De Niro loistavana ilma-piraaien kapteenina ja noitana häärivä Michelle Pfeiffer. Kertojana (tokihan saduissa kertoja pitää olla!) toimii legendaarinen Ian McKellen. Hauskan sivuroolin tekee brittikoomikko Ricky Gervais.

Tekninen toteutus on silkkaa Hollywoodin Tähtisumua sekin - hienot tehosteet ja Sormusten Herrasta lainatut maisemat luovat jylhän Ilan Eshkerin säveltämän musiikin kanssa eeppisiä tunnelmia. Satuolennot ja hahmotovat huolellisesti toteutettuja vaikkakin hieman kliseisiä (noitia ja yksisarvinen..)

Mukava nuorille (ja miksei vanhemmillekkin) suunnattu satuelokuva.


http://www.imdb.com/title/tt0486655/

(julkaistu Paikallisuutisissa ja Wessmannissa 13.10.07)