Danny the Dog (aka. Unleashed) (2005)

Danny (Jet Li) on koiran tavoin kasvatettu mafian turpaanveto-lihas. Panta kaulassa Danny on hiljainen urpo joka ei sano eikä tee juuri mitään. Kun panta irtoaa ja käsky käy, Danny mättää turpaan ja vaikka tappaa, jos vaaditaan. Kaikki kuitenkin muuttuu kun Danny kohtaa eräällä keikalla sokean pianonvirittäjän (Morgan Freeman).

Tämä pätkä pääsi yllättämään. Ajattelin että kyseessä on perinteinen kungfu-mättö kuten Jet Lin leffojen on tapana olla, mutta Danny the dog onkin itseasassa kungfu-leffaksi naamioitunut draama. Dannyssä on tiettyä ForrestGumpmaisuutta - Fast showta lainatakseni, 'cute disabled man'. Kaulapannasta on saatu kätevä McGuffin jolla voidaan perustella turpaanveto-keikat. Draamapuoli toimiikin yllättäen oivasti jopa Jet Lin osalta joka ei yleensä paljoa draamoja näyttele.

Kun puhutaan Jet Lin leffoista, pitää tietysti mainita ne turpaanveto-setit, jotka ovat tässä leffassa aivan uskomattoman komeita. Koreografian taustalla onkin eräs alan parhaista nimistä, Yen Wo Ping. Tappelut ovat komeita, nopeita ja varsin brutaaleita - mieleen tulee jossain määrin Ong Bakin tyyli. Kohokohtina monen miehen tappelu Kuopassa ja kerrostalon läpi menevä loppumatsi, eteenkin valkopukuista kaveria vastaan. Kameratyöskentely on varsin dynaamista, kamera kelluu monesti läpi tilanteen ja pysyy harvoin staattisena paikallan. Kuvaajat ovat selvästi tehneet kotitehtävänsä ja kuvaavat tappelut riittävän kaukaa. Myös leikkaus on honkkari-tyylistä ja taistelut pysyvät selkeinä seurata.

Kaikin puolin hyvä toimintaleffa.

http://www.imdb.com/title/tt0342258/

Mr. and Mrs. Smith (2005)

Herra ja rouva Smith kärsivät avioliitto-ongelmista. Kaikki tuntuu teennäiseltä ja teeskentelyltä - ehkä siksi että molemmat ovat töissä organisaatioissa jotka salamurhaavat ihmisiä. Tämä pikku seikka on tietysti jätetty perheneuvotteluissa kertomatta..

Brad Pitt ja Angelina Jolie ovat ehkä Hollywoodin jos ei nyt parhaita niin ainakin kauneimpia ihmisiä. Kauniit ihmiset sopivatkin oivasti tällaiseen rymistelyyn. Juoni on ihan kiva, mieleen tulee Cameronin loistava True Lies, mutta henkilöhahmoista puuttuu se jokin tietty karisma. Molemmat päähenkilöistä jäävät hieman kylmiksi, ja vaikka dialogi onkin ihan hauskaa ei nauruja oikein irtoa. Tekninen toteutus on perinteistä Hollywood-A-luokkaa.

Mukava välipala toiminnannälkään. Ainiin, ja Angelina Jolie Dominatrix-kuteissa :P

http://www.imdb.com/title/tt0356910/

The Score (2001)

Nick Wells, kassakaappimurtomies extrodinare on uransa päässä. Ikä painaa ja eläkepäivät pyörivät mielessä (ei vähiten Angela Bassettin näyttelemän pesän takia). Pitkäaikainen kumppani, Max ehdottaa kuitenkin perinteistä Viimeistä Keikkaa Ennen Lopettamista. Arvatkaa mitä Nick tekee?

The Score on perinteinen heist-leffa, eli ensin suunnitellaan ja väsätään keikkaa ja sitten aletaan toteuttamaan. Leffan näyttelijäkaarti on mahtavaa katsottavaa, mukana heiluvat tämän genren vakiomies DeNiro, legenda Marlon Brando (viimeisessä roolissaan ennen kuolemaansa), Angela Bassett pakollisena kiintiömuijana ja Edward Norton uutena hotshot-murtomiehenä. Näyttelijäkaartista ei kuitenkaan mielestäni saada irti ihan niin paljon kuin voisi toivoa. Brando patsastelee ja örisee varjona menneestä loistosta ja Bassett vilahtaa vain pari kertaa (eikä edes vilauta). DeNiro vetää saman roolin jonka on jo tehnyt monta kertaa, jossain määrin autopilootilla. Ainut suoritus joka leffasta jää mieleen on Nortonin esittämä nuorempi murtomies.

Itse keikka on ihan kivaa katsottavaa ja tarina kulkee suhteellisen joutuisasti eteenpäin. Kuolleita hetkiä ei ole montaa ja pari ihan jännittävääkin kohtaa on saatu mukaan. Loppuratkaisu on aika ennalta-arvattava vaikkakin se on juuri se mitä tältä genreltä voi odottaa. Jotenkin leffasta puuttuu kuitenkin se 'keikka onnistui, vitun hyvä juttu'-fiilis mitä jää toivomaan. Loppu on hieman sutaistun oloinen - ensin rakennetaan kliimaksivaihetta lähes loppuun asti ja sitten kun loppuhuipennus pitäisi tulla kaikki lässähtää jotenkin epädramaattiseen päätökseen. Olisi toivonut että kaikki aloitetut juonikuviot olisivat tulleet jotenkin päätökseen mutta ne jätettiin ilmaan kellumaan.

Viihdyttävä kertakatselun kestävä rikosthrilleri. Katsokaa jossei muuta ole.

http://www.imdb.com/title/tt0227445/

Star Trek VI: The Undiscovered Country (1991)

James T. Kirk ja Enterprisen legendaarinen miehistö kutsutaan takaisin eläkkeen viime päiviltä suoraan toimintaan, kun Klingonien lähetti pitää saattaa Maahan rauhanneuvotteluihin. Matka ei kuitenkaan suju niin hyvin kuin voisi toivoa ja näin alkuperäisen Star Trekin miehistö lähtee viimeiselle yhteiselle seikkailulle.

Elokuva on juuri niin hyvin toteutettu kuin voi olettaa ison budjetin franchiseleffan olevan. Tehosteet ovat näyttäviä ja kaikin puolin toteutus on niin kohdallaan kuin voi olettaa vuonna 1991 olevan. Näyttelijät vetävät rooleja joihin he ovat kasvaneet kiinni, ovathan he näytelleet 25 vuotta näitä hahmoja. Tarina heijastelee maailman tilannetta vuonna 91. Berliinin muuri murtuu ja maailma muuttuu - samaa tapahtuu tarinassa. Samalla tavalla leffa heijastelee vanhan miehistön viimeistä matkaa. Loppu on Peter Pan-lainauksineen haikea hyvästi.

Trekki oli (ja on edelleen) eräs voimallisimmista scifi-franchiseistä ja alkuperäinen trek-miehistö on yksi pitkä-ikäisimmistä joita TV-historia on nähnyt. Kuudes ja viimeinen alkuperäisen miehistön trekki on Sitä Ihteään, trekkiä trekeimmillään. Vaikka ikä alkaa painaa, on vanha viehätys edelleen tallella. Elokuvan valmistuessa oli uusi trek-miehistö jo hyvässä vauhdissa TNGn myötä, mutta TNG-leffa (ja samalla Kirkin viimeinen valkokangas-esiintyminen) nähtiin vasta muutaman vuoden kuluttua, 1994.

http://www.imdb.com/title/tt0102975/

Fog of War (2003)

Fog of War on dokumentti Robert S. McNamarasta, joka oli muunmuassa USAn puolustusministeri Vietnamin sodan aikana.

Dokumentti on pääasiassa McNamaran monologi johon on leikattu historiallista arkistomateriaalia joukkoon - kuvien taustalla pauhaa tunnelmaa luomassa Philip Glassin säveltämä musiikki. Välillä taustalta kuuluu ohjaaja/haastattelija Errol Morrisin ääni. McNamara tuntuu varsin vilpittömältä ja puhuu avoimesti osallisuudestaan mm. Tokion tulipommitukseen toisen maailmansodan aikana sekä Kuuban ohjuskriisistä ja siihen johtaneista tilanteista. Hetkittäin hän on jopa varsin liikuttunut muistellessaan elämänsä käännekohtia. Dokumentti on mielenkiintoista katseltavaa. McNamara on ollut seuraamassa läheltä USAn lähi-historian merkittävimpiä poliittisia käännekohtia ja tarjoaa tässä hyvinkin henkilökohtasen näkökulman niihin.

Dokumenttina tämä on suhteellisen raskas pala purtavaksi, mutta hyvän editoinnin johdosta se jaksaa ylläpitää mielenkiinnon loppuun asti.

http://www.imdb.com/title/tt0317910/

Hitch-hiker's guide to the galaxy (2005)

Eräs nykyaikaisen scifi-kirjallisuuden merkkiteoksista, Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille, ei kaivanne esittelyä (ja jos kaipaa, on yleissivistyksessäsi Vogonien rakennuslaivaston kokoinen aukko.) Elokuvaversio on ollut Kehityshelvetissä jumissa jo hyvän 20 vuotta, ja projektia on työstänyt ties kuinka moni sen eri vaiheissa. Nyt on kuitenkin saatu valmista ja fanien odotus on päättynyt.

Tällaista teosta on niin vaikea katsoa objektiivisesti. Kirja on mestariteos, ja fanikunta suhtautuu siihen lähes uskonnollisella vakaumuksella. Elokuva-versio onkin kirvoittanut HC-faneista varsin kitkerää kritiikkiä, vaikka käsikirjoituksesta vastasikin Adams itse. Adams sanoikin että jokainen Käsikirjan versio on oma teoksensa eikä niitä pitäisi vertailla keskenään - mahdottomuus jos mikä.

Puitteet ovat paikoitellen upeat ja suurin huolenaihe, näyttelijävalinnat, ovat pääasiassa ihan onnistuneita (jopa Ford joka on jostain syystä tummaihoinen). Jotenkin kuitenkin elokuvasta tuntuu puuttuvan - paremman sanan puutteessa - skaalaa. Kirjassa sanotaan "Avaruus on iso. Tolkuttoma iso. Älyttömän, käsittämättömän tolkuttoman iso. (jne.)" mutta jotenkin tämä isous ei välity katsojalle. Elokuva tapahtuu suht pienissä piireissä eikä itse avaruus pääse näyttäytymään niinkuin toivoisi. Toinen valituksen aihe on huumori. Adamsin tapa tehdä huumoria perustuu pääasiassa kielelliseen leikittelyyn ja tämähän on tietysti hankalaa siirtää visuaaliseen muotoon valkokankaalle. Tässä onnistutaan mielestäni vain silloin kun kirjaa lainataan suoraa, muutoin huumori haparoi ja yrittää muttei löydä selkeää suuntaa. Elokuvaan on vielä pitänyt liimata päälle Arthurin ja Trician välinen romanssi joka ei oikein tunnu istuvan koko pätkään.

Paikoitellen elokuva kuitenkin onnistuu. Monta kirjasta suoraa irroitettua kohtausta on mukana ja tällöin elokuva loistaakin juuri niinkuin kirjakin. Mukana on mm. monien suosikki, taivaalle materialisoituva valas. Legendaarista matskua. Näitä pieniä hetkiä varten kannattaa raahautua teatteriin. En osaa kuvitella miten tämä aukeaa sellaisille jotka eivät kirjaa ole lukeneet. Ehkä kirjan huumorista eroava osa toimii heille paremmin? En tiedä. Toivottavasti jatkoa seuraa, koska mielestäni sarja pääsee vauhtiin vasta toisessa osassaan.

http://www.imdb.com/title/tt0371724/