Nanny McPhee (2005)

Brownin perheen lapset ovat aivan mahdottomia. Äitinsä kuoleman jälkeen he ovat ajaneet jo 17 lastenhoitajaa pakoon talosta mitä erillaisimmin kepposin. Nyt on McPheen vuoro - tai niin ainakin lapset luulevat..

Nanny McPhee seuraa aika perinteistä lastenhoitaja-elokuvien kaavaa. On aika ennalta-arvattavaa että villit lapset oppivat läksynsä (viisi läksyä jopa) ja loppu lienee onnellinen, kuten odottaa sopii. Lapsille leffa varaa ison annoksen saarnaa siitä miten pitää sanoa kiitos ja anteeksi ja mennä nukkumaan sun muuta. Elokuvan satukirja-alkuperä näkyy lopussa kaikista selvimmin, saaden Lumikkimaisia sävyjä. Sinänsä varsin osuvaa, paha äitipuoli onkin kokoajan läsnäoleva teema läpi leffan.

Vaikka sisältä on varsin saarnaava, saa ohjaaja ja oivat näyttelijät piilotettua saarnan varsin mukavasti. Leffa toimii ihan komediana varsin kivasti, vaikka huumori onkin varsin kilttiä. Loppukohtauksen kermakakku-huumori on jopa hykerryttävää, eipä ole tällaista näkynyt viimeaikoina.. Emma Thompson vetää hienon roolin yrmyilevänä lastenhoitajana. Myös lapset hoitavat hommansa hyvin. Kuvaukselle pitää antaa pisteitä, perheen talo esitetään upeasti valaistuna (tjeu Nannyn huoneessa tapahtuva kohtaus)

Peruskiva lastenelokuva. OK nuoremmille ja vanhemmatkin ehkä jaksanevat.

http://www.imdb.com/title/tt0396752/

Spaceballs (1987)

Planeetta Spaceball on pulassa - ilmakehä on kuivahtanut kasaan ja ilmaa pitäisi saada. Onneksi he ovat pahiksia, joten planeetta Druidia saa luvan kärsiä. Prinsessa Vespa kaapataan ja Ballsit kiristävät hänen avullaan ilmakehän suojakoodia kuninkaalta. Kuningas Roland palkkaa Avaruuspummi Lone Starrin jeesaamaan pelastushommissa.

80-luku oli spoof-leffojen kulta-aikaa. 1988 The Naked gun räjäytti pankin, mutta vuiotta aikaisemmin spoof-leffoistaan jo aikaisemmin tunnettu Mel Brooks teki erään kaikkien aikojen muistettavimmista scifi-spoofeista, Spaceballsin. Resepti on taattu ja toimivaksi havaittu : kerätään genren tunnettuja teoksia, ja sitten irvaillaan niille. Tässä osansa saavat maistaa Star trek, Star warsit, Alien, Planet of the Apes ja varmasti monet muutkin alan tunnetut teokset.

Tuotanto on kovaa tasoa. Näyttelijöinä loistavia koomikkoja kuten jo edesmennyt John Candy ja pääpahiksen, Dark Helmetin, roolia vetävä pieni ja pippurinen Rick Moranis. Ohjaaja Mel Brooks (joka vetää myös tuplaroolin näyttelijänä) osaa hommansa erinomaisesti tässä pätkässä vaikkakin monet pitävät Spaceballsia hänen viimeisenä hyvänä elokuvanaan josta alamäki alkoi. Tehosteet, jotka ovat scifissä tietysti oleellisessa osassa ovat nekin erittäin rautaista ammattilais-jälkeä - toteutuksesta vastaa Industrial Light & Magic, joka teki myös Star warsin tehosteet. Puitteet ovat musiikkia ja lavastusta myöden priimaa eivätkä ne häpeäisi oikeassakaan scifissä pätkääkään. Ajan hammas on pystynyt tähän leffaan hämmentävän vähän (muutamaa irtovitsiä lukuunottamatta) ja vaikka itsekkin olen nähnyt tämän varmasti 100 kertaa (ensimmäisen kerran 80-luvulla teatterissa) on huumori edelleen yhtä toimivaa. Uskoisin että tämä toimii vielä 10 tai 20 vuoden päästä ihan yhtä tehokkaasti.

Ajaton parodia-klassikko. Kuuluu yleissivistykseen. Hypermoottorit päällä katsomaan.

http://www.imdb.com/title/tt0094012/

Flightplan (2005)

Lentokonesuunnittelija Kyle (Jodie Foster) lähtee tyttärensä kanssa matkalle kotiin Yhdysvaltoihin saattaen kuolleen miehensä ruumista. Murheen murtama äitee kokee uuden iskun kun alkumatkasta hänen tyttärensä katoaa - vai katoaako. Onko kaikki sitä miltä se näyttää.

Flightplan on pienissä ympyröissä tapahtuva mysteerithrilleri. Koneen sisällä pyöritään ties missä pikkukoloissa ratkomassa juonen käänteitä. Tunnelma tuo paikoitellen mieleen 80-luvun toimintapätkät kuten Die Hardin tai 90-luvun puolelta löytyvän Speedin, vaikkei toimintaa sinänsä olekkaan juurikaan. Jodie Foster tekee oivaa työtä ja pitää yleisön mukana arvailemassa onko äiti äiti.

Leffa pyörii pienissä suljetuissa tiloissa koneen sisällä joten visuaalisen puolen luulisi olevan tylsä. Kuvaaja löytää kuitenkin paljon mielenkiintoisia kuvakulmia ja valaisulla luodaan muutamassa kohdassa hienosti tunnelmaa. Leffa on hyvin rytmitetty ja kun tarina lähtee liikkeelle, sen kuljettamisessa ei paljoa odotella. Ohjaaja on varsin tuntematon nimi, enkä muista hänen aikaisemmista elokuvistaan juuri puhuttaneen. Ohjaajan kiinnostus joukkoliikenteesee näyttää jatkuvan seuraavassa leffassakin. Tämä on sikäli kumma leffa että tässä ei sinänsä ole mitään vikaa - se ei vaan ole missään vaiheessa mitenkään erityisen mieleenpainuva. Flightplan lienee ollut studiolle jonkinasteinen kakkosluokan projekti - jollei tässä Fosteria olisi, tätä tuskin oltaisiin nähty muualla kuin suoraa videolla.

Perusnäppärä Thrilleri paremman puutteessa.

http://www.imdb.com/title/tt0408790/

Hustle & flow (2005)

Parittamisella ja pienellä huumeiden välityksellä rahansa juuri ja juuri ansaitseva DJay törmää keski-iän kriisiin. Purkaakseen kriisinsä hän yrittää seurata vanhan koulukaverinsa (platinaa myyvä räpperi) jalanjälkiä.

Hustle & flow on musiikin ympärillä pyörivä pieni ghetto-draama. Tarina kulkee suht arvattavaa latua mutta mitä voidaan odottaakkaan leffalta jonka taglinekin on "Everybody gotta have a dream". Hahmoista paistaa läpi monta aikaisempaa elokuvaa, kuten koko muustakin toteutuksesta. Itselleni tuli monta kertaa olo että katselisin jotain 70-luvun elokuvaa johon on dubattu päälle uudemmat musiikit. Sanon tämän puhtaasti positiivisessa mielessä, tällä elokuvalla on Sydäntä. Tästä jää lämmin ja hyvä fiilis päähän.

Ohjaus ja näyttely on loistomatskua. Pääosaa vetävä Terrence Howard sopii osaansa kuin nakutettu. Ohjaaja, Craig Brewer, on vähemmän tunnettu nimi, mutta uskon että hänellä on kova tulevaisuus edessä. Tärkeässä osassa on myös musiikki - elokuva keskittyy keskivaiheilla hyvinkin paljon DJayn demon tekemiseen. Hieman normaaleista rap-leffoista poiketen tässä pätkässä pyöritään Memphiksessä joten musiikin tyyli on crunkia. Muutama biisi joka leffassa tehdään ovat ihan kelpo matskua jos moisesta sattuu tykkäämään. Jos rap ei maistu, tästä leffasta saa silti ihan mukavasti irti, niin keskeisesti ei rap mukana ole.

Oiva, vanhat ajat mieleen tuova musiikkileffa. Whoop that trick!

http://www.imdb.com/title/tt0410097/

Zathura (2005)

Keskenään isän huomiosta ja keskinäisestä paremmuudesta kisailevat veljekset Danny ja Walter jäävät kahdestaan kotiin. Riidan seurauksena Danny kipaisee kellariin josta hän löytää vanhan lautapelin - Zathuran. Danny päättää alkaa pelaamaan ja seikkailu onkin valmis alkamaan.

Vuosikymmenen takainen efektileffa, Jumanji lienee vielä monen muistissa. Zathura on hyvin pitkälti sama leffa eri efekteillä ja ilman loistavaa Robin Williamsia. Kuten Jumanjikin, taas lautapeli imaisee pelaajat sisäänsä ja sitten alkavat hienot tehosteet ja ympäristön komea tuhoutuminen. Tässä leffassa hajoaa paikkoja enemmän kuin keskiverto-toimintapätkässä.
Tällä kertaa teema on hieman eri - peli tapahtuu avaruudessa (subtitlenäkin A Space adventure). Scifistä löytyykin ihan mukavasti kaikenlaisia kikkoja joilla saadaan hyviä syitä tehdä hienoja tehosteita. Plussaa myös kivasta disainista, peli näyttää 50-luvun lelulta joten kaikki pelin sisällä tapahtuvakin on mukavan retroa.

Toteutus on varsin oivaa, eteenkin tehostepuolella. Lavastepajan sedät ovat varmaan olleet ihmeissään kun lukivat kässäriä - talo jossa peli tapahtuu (ja joka sinkoutuu avaruuteen) saa nimittäin maistaa aika huolella. Leffan heikolla puolella on vakio-ongelma tällaisissa leffoissa : lapsinäyttelijät. Eteenkin nuorempi kahdesta, Danny on suht rasittava kitisijä ja kokoajan tekee mieli läpätä otsaan ja huutaa että "turpa kii". Ohjaaja Jon Favreau pitää homman hyvin liikkeessä ja tylsiä hetkiä ei juuri ehdi olla. Ilmassa on odotuksen makua kaverin seuraavasta projektista, Edgar Rice Burroughsin kirjaan perustuvasta John Carter of Marsista, lieneekö kyseessä ollut lämmittely sitä varten.. Leffa etenee loppuun asti juuri niinkuin voi odottaa ja loppu tuskin yllättää ketään. Silti, seikkailu on vauhdikas ja varmasti ainakin nuorempien jantterien mieleen kovastikkin.

Seikkailullinen perheleffa. OK, ei sen enempää.

http://www.imdb.com/title/tt0406375/

King Kong (2005)

Epäonnistunut elokuvaohjaaja Carl Denham (Jack Black) lähtee uskaliaalle matkalle etsimään muinaista Skull Islandin saarta. Saari löytyy ja saarelta uskomaton gorillapeto King Kong.

King Kong on remake klassisesta vuoden 1933 hirvioelokuvasta. Elokuva on periaatteessa kolmen noin tunnin kestävän näytöksen show. Ensimmäisessä hohhoijaillaan laivalla ja esitellään hahmot. Osio on tylsä kuin mikä, ja juuri mitään ei tapahdu. Toinen osio alkaa kun Skull Island löytyy ja ryhmä lähtee tutkimaan mitä sieltä löytyy. Toinen näytös sisältää hurjan määrän tehosteita ja rymyämistä viidakossa. Välillä tuntuu että koko osiolle oli varattu tietty budjetti ja se oli pakko kuluttaa, vaikkei enempää tekemistä saarelta enää löytynytkään. Kolmannessa näytöksessä palataan New Yorkiin jonne Denham tuo nyt vankina olevan Kongin. Eräs elokuvahistorian ikonisista hetkistä Empire staten katolla näytellään uudelleen ja elokuva loppuu kuten alkuperäinenkin.

Toteutus on juuri niin hienoa kuin voikin odottaa tiimiltä joka teki erinomaista työtä Lord of the ringsin kanssa. Tehosteita ei tosiaankaan säästellä, niillä suorastaan mässäillään. Pahimpana mässäilynä Skull Island jossa Weta tuntuu kilpailevan siitä kuka keksii ällöttävimmän hirvityksen (aika kovaa matskua ovat esim lonkero-mököt.. ick). Leikkauksesta sen verran että vaikkakin kohtausten kuljetus toimii erittäin hyvin, on leffa aivan liian pitkä sisällön määrään nähden. Näyttelijätyö on kelvollista muttei mitenkään uskomatonta. Huomiota pitää antaa Andy Serkisille jonka näkymätön työ Kongin animaation referenssinäyttelijänä tuo hahmoon uskomattoman määrän eloa. Vaikka ohjaaja Peter Jackson pysyy lähdemateriaalille suht uskollisena, ei elokuva jotenkin jaksa nousta eloon vaan jää lähinnä upeiden tehosteiden kavalkaadiksi joka yrittää peittää ohuen tarinan siinä kuitenkaan onnistumatta.

Sisällöltään laiha, ylipitkä tehoste-elokuva.

http://www.imdb.com/title/tt0360717/

Shaun of the dead (2004)

Shaunin elämässä menee heikosti. Tyttöystävä on jättämässä eikä kämppäkaveri jaksa arvostaa Shaunin kanssa hengaavaa Ediä (joka on vielä Shaunia isompi luuseri). Kun Liz viimein dumppaa Shaunin, pojat lähtevät baari-iltaa viettämään. Seuraavana aamuna odottaa kaikkien aikojen krapula-aamu kun Shaun (lopulta) huomaa että jokapaikka on täynnä zombieita.

Romanttiseksi komediaksi zombeilla varustettuna itseään kuvaileva Shaun of the dead on Simon Peggin (joka esittää myös pääosaa) ja Edgar Wrightin (joka ohjaa leffan) yhteinen tuotos. Poijaat kohtasivat Spaced-sarjan kuvauksissa ja yhteinen innostus, zombieleffat tuli puheeksi. Pojat ajattelivat että he voisivat tehdä komedia jossa on zombieita. Tuloksena Shaun of the dead. Alusta asti oli tarkoitus että zombie-leffoja ei parodoitaisi suoraa, vaan tehtäisiin komedia joka on samalla vakavasti otettava zombie-elokuva. Tämän onnistumisesta kertoo jotain se että tämän elokuvan kanssa samaan aikanaan esitettiin Dawn of the deadin Remakea ja toista brittiläistä zombie-teemaista elokuvaa, 28 Days lateria .. ja tämä pesi ne molemmat katsojamäärissä.

Pätkä onkin erinomaisesti toteutettu. Zombie-osuudet sisältävät kymmeniä nyökkäyksiä alan klassikoiden suuntaan ja myös huumori-osa on kohdallaan. Lisäksi leffa onnistuu sisältämään loistavasti sydäntä ja pari aika koskettavaakin kohtausta on sopinut mukaan. Jopa romanttinen aspekti toimii. Kaikille kaikkea siis. Simon Pegg on juuri niin hyvä kuin yleensäkkin, kaveri on sympaattinen tavallinen jantteri ja onnistuu koomisessa ajoituksissa erinomaisesti. Myös Ediä esittävä Spacedista tuttu Nick Frost (joka on Peggin vanha kamu) on hauska ja loistavan löysä 'äijjä'. Editissä käytetään paljon musiikkia ja näppäriä leikkauksia. Paketti on tiivis ja ei juuri löysäile - turhia kohtauksia ei juuri ole (silmä tarkkana ekan aamun ja zombieitten hyökkäyksen kanssa.)

Hauskaa brittikomediaa. Must Zombie-genren tunteville ja kelpo katsottavaa myös muille.

http://www.imdb.com/title/tt0365748/

Screamers (1995)

Sota Allianssin ja NEBn välillä on riehunut jo vuosia. Sotilaat ovat kyllästyneitä ja taistelukenttä on kauhunäytelmä, kun uudet aseet, Screamerit ovat tulleet taistelukentälle. Maan hylkäämä komentaja alkaa suunnitella uskaliasta matkaa tehdäkseen rauhan ja päästäkseen pois Sirius 6Bltä. Kaikki ei kuitenkaan (yllättäen..) ole sitä miltä näyttää.

Screamersin kovin krediitti möllöttää käsikirjoitustiimissä - se perustuu tunnetun ja korkealle arvostetun sci-fin mestarimiehen Philip K. Dickin suhteellisen hyvin tunnettuun novelliin "Second variety". Valitettavasti Dickin nerous ei ihan pääse vuotamaan leffan puolelle, vaikkei leffa mitenkään erityisen viallinen olekkaan.

Ohjaus ja näyttelijätyö ovat pääosaa vetävästä Peter Welleristä huolimatta varsin b-luokan tavaraa. Juonikin taipuu varsin ennalta-arvattavaksi rymistelyksi paria pientä twistiä lukuunottamatta. Teknisellä puolella on sentään hieman yritetty ja mukaan on osunut ainakin muutama komea matta-maalaus ja pari aikoinaan ihan näyttävää CGI-efektiä. Myös stop-motionilla toteutettu Screamer keskivaiheilla leffaa lämmittää näinä CGIn aikoina.

Karvan keskiverron yläpuolella taiteileva b-scifi. Tylsän illan tähän hukkaa mutta parempaakin varmasti löytyy.

http://www.imdb.com/title/tt0114367/

Nineteen eighty-four (1984)

Tämä on maamme. Rauhan ja vaurauden maa. Harmonian ja toivon maa. Meidän maamme. Tervetuloa Oceaniaan - vuosi on 1984, Isoveli valvoo!

George Orwellin klassikko-kirjasta filmatisoitu 1984 on -kuten kirjakin- sananvapauden ylistyslaulu. Orwellin tarina maalailee synkän tulevaisuuden jossa jopa väärät ajatukset ovat rikos ja ja historia sekä tulevaisuus tiukasti valtion kontrollissa. Asiat jotka kirjoitettiin saattavat muuttua seuraavana päivänä ja vanhat viholliset kääntyvät liittolaisiksi vain vaihtuen taas vihollisiksi seuraavana päivänä. Kuulostaako tutulta? Kuten joku sanoi "1984? Se on typo - Orwell elää leveästi keskuudessamme."

Teknisesti leffa toimii hienosti. John Hurt vetää pääroolin lakonisena Smithinä joka on olosuhteiden uhri ja elää maailmassa jonka hän ei halua olevan totta. Samalla hän toisella kädellä tekee mitä Isoveli komentaa ja muokkaa historiaa työnään. Ohjaus pysyy hienosti kasassa ja vaikka elokuva onkin varsin puhepainoitteinen, ei sorruta kuvaamaan puhuvia päitä. Tulevaisuus kuvataan hienosti eikä efekteihin ole tuhrattu turhaa - rauniomainen sodan runtelema Oceania tuo mielleen Kubrikin Full metal jacketin sotatantereet.

Tätä katsoessa tajuaa miten oleellinen kirja 1984 on Sci-fin kannalta. Dystopinen tulevaisuus totalitaarisen hallituksen alla on nähtävissä elävästi monessa suositussa elokuvassa, mukaanlukien tuoreemmatkin tuotokset, kuten Matrix ja Equilibrium jotka ovat sekä visuaalisesti että sisällöllisesti tälle filmatisoinnille velkaa hurjat määrät.

Ehdoton elokuva joka kuuluu (kirjan ohella) jokaisen sci-fin ystävän perustietoihin.

http://www.imdb.com/title/tt0087803/